
Aatteet & Aatokset
Asioita tapahtuu vain yhteistyöllä yli puolue- ja kuntarajojen.
Silloin on onnistuttu, kun yhteistyö on toiminut. Riitelevä, toisten virheissä elävä yhteisö ei pärjää. Asioiden ratkaiseminen vaatii meiltä erilaisista arvomaailmoista huolimatta näkemysten yhteen sovittamista, sekä rohkeutta katsoa muuttuvaa yhteiskuntaa uudenlaisin silmin ja olemaan valmis tekemään muutoksia.
On aika keskittyä olennaiseen.
Sain olla politiikassa vastuullisissa tehtävissä kotikaupungissa, maakunnassa ja eduskunnassa. Voin taas antaa kokemukseni, yhteistyöverkostoni ja aikani yhteisten asioiden hoitamiseen. En tavoittele henkilökohtaisia etuja, vaan sitä, että Suomi on tulevina vuosina elinvoimainen, missä sen asukkaita kohdellaan tasapuolisesti.
Koti maakuntani Päijät-Häme ansaitsee enemmän. Lahden pitää vahvistaa vastuullista rooliaan maakunnan veturina ja ympärillä olevat kauluskunnat tukevat maakunnan hyvinvointia. Tarvitsemme poliittista johtajuutta ja koko maakunnan kattavaa ajattelua pelkän oman lähipiirin, oman kunnan tai poliittisen sidosryhmän sijaan.
Muutos vaatii päättäjiltä erilaisista arvomaailmoista huolimatta yhteen hiileen puhaltamista, erilaisten näkemysten yhteen sovittamista, sekä rohkeutta katsoa muuttuvaa yhteiskuntaa avoimin silmin. Vähemmän ideologista nurkkakuntaisuutta ja enemmän rohkeutta ja poliittista johtajuutta. Tärkeintä on, että päättäjät hahmottavat kokonaisuuden, haluavat yhteistyötä ja rakentavat yhteisöllisyyttä.
Arvot ohjaavat päätöksentekoa
Arvoni perustuvat yksilön vapauteen, yrittäjyyteen, sivistykseen ja heikommista huolehtimiseen. Tasa-arvoinen yhteiskunta, joka kannustaa yrittämään, menestyy aikamme haasteiden keskellä. Ilman menestyviä yrittäjiä ei ihmisillä ole töitä ja toimeentuloa. Julkisen sektorin tehtävä ei ole toimia tempputyöllistäjänä, vaan sen tehtävä on mahdollistaa yrittäminen ja työn tekeminen ja huolehtia heistä jotka ovat eri syistä ajautuneet työmarkkinoiden ulkopuolelle. Minun mielestäni kaikki työ on arvokasta ja työn tekeminen pitää aina olla kannattavampaa, kuin tukien varassa eläminen.
Henkilökohtaisessa elämässäni uskon myös rohkeuteen ja uskallukseen. Haluan ottaa haasteet vastaan tänään enkä vain valmistautua elämään huomenna. Haluan kehittää itseäni jatkuvasti ammatissani ja ammattini ulkopuolella. Poliitikonkin on hyvä muistaa, että kyky ajatella tänään eri lailla kuin eilen erottaa viisaan itsepäisestä.
Suomi on kasvanut nykyiseen hyvinvointiin vahvoilla arvoilla, jotka ovat juurtuneet yhteiskuntaamme jo itsenäisyyden syntymisen aikoihin ja vahvistuneet sen jälkeen, kun Suomi rakennettiin uudelleen. Ne ovat säilyneet arvostamalla perhettä, työtä, yrittämistä ja ahkeruutta sekä lähimmäisestä välittämistä.

Tärkeät teemat
Yhteistyö
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Verkostoituminen, yhdessä ja yhteistyön tekeminen on ollut vahvuuksia, joilla puheet muuttuvat teoiksi. Yhteistyöntekijät tulevat toimeen oman kunnan päättäjien kanssa mutta ennen kaikkea maakunnan ja valtakunnan päättäjien kanssa. Laajat suhteet ja verkostot ovat edunvalvonnan elinehto.
Koti
Kaikki lähtee kotoa. Vastuuta, välittämistä ja rakkautta ei voida ulkoistaa kodeista yhteiskunnan vastuulle. Panostamalla perheisiin varmistamme terveemmän ja hyvinvoivan yhteiskunnan. Varhaiskasvatuksessa ja peruskoulutuksessa on oltava tulevaisuuskatsetta ja avoimia vaihtoehtoja. Suomi elää ja menestyy vain panostamalla koulutukseen laajalla sektorilla.
Yrittäjät ovat Suomen kivijalka
Yritysten menestymisestä on kiinni koko Suomen hyvinvointi. Tämä edellyttää ahkeruuteen kannustavaa verotusta, työllistämisen kynnysten alentamista, sekä vanhenevan väestön puristuksessa työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Yli 20 vuotta yrittäjän ylä- ja alamäet läpikäyneenä ja kokeneena olen valmis kääntämään kaikki kivet yrittäjäystävällisemmän Suomen rakentamisessa.
Tekoja
Teot merkitsevät paljon enemmän kuin kauniit sanat. Poliitikkoja on usein syytetty paljoista lupauksista ja kauniista sanoista mutta konkretia tuppaa jäämään vähemmälle. Vaikeina ja haastavina aikoina tarvitaan vastuunkantajia, jotka uskaltavat ja kykenevät ”puskista huutelun” sijaan seisomaan eturintamassa ja viemään yhteiskuntaa eteenpäin haasteiden keskellä.
Hoivaa sitä tarvitseville
Ikä ja omat elämän koettelemukset on kasvattanut ja vahvistanut monia arvoja. Nyt osaa keskittyä paremmin olennaiseen ja siihen mikä on tärkeintä ihmisten ja yhteiskunnan kannalta. On ollut opettavaista istua hyvinvointialueen hallituksessa ja sukeltaa päätöksenteossa ihmisten palveluiden ytimeen – sosiaali- ja terveyssektoriin.
Tulevan eduskunnan on ratkaistava hoitajapula, vanhustenhoito sekä sosiaali- ja terveysuudistuksen turvaaminen. Se jos joku vaatii suurta sydäntä ja vastuullista päätöksenteon kokemusta.