ASIKKALAN MAANTEIDEN PERUSPARANNUS EDUNVALVONNAN KÄRKIHANKKEEKSI

Maanteiden kunto kunnan alueella on monien peruspalveluiden lisäksi yksi tärkeimpiä viihtyvyystekijöitä mutta myös iso turvallisuuskysymys. Kunnan alueella on sekä kunnan hallinnoimia tieosuuksia mutta myös paljon valtion eli ELY:n tieosuuksia. Taloudelliset resurssit kunnalla ovat rajalliset ja valtiolla perusparannusvelka on satojamiljoonia euroja. Ei ole itsestään selvää, että rahoitusta on kaikkiin ongelmaosuuksiin saatavissa.
Asikkalan elinvoiman ja kasvun merkittävä edellytys on toimiva ja hyväkuntoinen maantieverkosto, sekä liikenneyhteydet moottoritieverkostoon, sekä maakuntakeskukseen Lahteen. Nyt näin ei ole. Meillä on Asikkalan kunnan alueella merkittäviä tieosuuksia, jotka vaativat perusparannusta. Nopeasti tulee mieleen Pulkkilan/Sysmäntieltä lähtevät Pätiäläntie ja Kalkkistentie. Saimme viime vuonna vilkkaasti liikennöidylle ja surkeassa kunnossa olleelle maantielle 14133 Salonsaareen perusparannuksen. Tämä toteutui ainoastaan vahvalla edunvalvonnalla ja verkostoilla. Kahden seuraavan vuoden tavoite on saada toteutumaan vastaavaa perusparannusta Vääksyn pohjoispuolella.
SITTEN: Valtatie 24: Ensiksi kiitos heille, jotka ovat pitäneet asiaa esillä ja ajaneet tien kehittämistä. Mutta otetaan yhdessä aloite omiin käsiin ja luodaan verkosto, joka oikeasti saa VT24 väylän Lahden ja Vääksyn välillä valtakunnalliseen perusparannusohjelmaan. Kyseisten hankkeiden onnistuminen ei onnistu pelkästään julkisilla tiedotteilla tai PowerPoint-esityksillä, vaan henkilökohtaisilla keskusteluilla heidän kanssa, jotka määrärahoista päättävät.
Edunvalvojien pitää päästä luontevasti sellaisiin ”pöytiin” missä istuvat määrärahoista päättävät henkilöt. Historia osoittaa erillisten hankkeiden osalta myös Päijät-Hämeessä, että onnistumisia saadaan, kun yhteydet ovat kunnossa.